sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Rakkaudesta sukkiin

Viimeisen viikon ajan Pomo on ollut uskomattoman huomionhakuinen. Ulkoilemisesta, aktivoinnista ja kaikenlaisesta lelujen kanssa riehumisesta huolimatta se haluaa lisähuomiota mm. kantamalla sukkia ja pipoja ympäriinsä ja esittelmällä niitä minulle. Kun koiraan ei vähään aikaan kiinnitä huomiota, se tulee seisoskelemaan parin metrin päähän minusta sukka suussaan ja katsoo minua joko jännittyneen oloisena tai vain iloisesti häntä heiluen. Kun kutsun sitä ja käsken tuomaan sukan minulle, Pomo joko: A) kipittää sukan kanssa "turvapaikkaansa" pöydän alle, B) tiputtaa sukan maahan ja tulee mun luokse, tai C) tulee sukan kanssa mun luokse ja antaa sen mulle! Valitettavasti kohta C on jostain syystä kaikista harvinaisin noista kolmesta... Vaikka on sitäkin kyllä onneksi tapahtunut pari kertaa ;)


Pomon suosiossa näyttävät olevan eniten juuri sukat. Aamuisin meidän vanhemmat lähtevät noin tunnin ennen mun heräämistä töihin, ja ulkoiluttavat siis koiran ennen lähtöään. Sen jälkeen Pomolla on tapana riehua yksin lelujen ja sukkien kanssa, kunnes se juoksee huoneeni portille odottamaan pääsyä huoneeseen. Jossain vaiheessa päästän Poon huoneeseeni nukkumaan ja annan sen jäädä sänkyyni nukkumaan siksi aikaa, kun itse puen ja pakkaan tavarat yms. Tämän jälkeen poistun huoneestani ja näen olohuoneen lattialla pari pipoa ja vähintään neljä sukkaa, ripoteltuna taiteellisesti ympäri huonetta. Ja tämä toistuu lähes jokaisena arkiaamuna! Kantaa Pomo kyllä sukkia ja muutamaa harvaa ja valittua pipoa muulloinkin kuin aamuisin, mutta niitä se ei sentään sirottele ympäri kämppää...

Voi harmi, minulla ei taida olla yhtään kuvaa Pomosta sukka suussa! Täytyy pitää kamera valmiustilassa seuraavan tällaisen tilanteen varalta. Varsinkin siitä olisi hauskaa saada kuva, kun Poolla on kaksi samanlaista sukkaa suussaan, raukalla on aina silloin posket ihan pullollaan ja kummaltakin puolelta suuta näkyy sukan kärki :D

Ps. metsäkuvia tulossa heti, kun saan oman tietokoneeni taas käyttöön!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Pieni mainos...

Karvakamuni Sofi-blogissa on käynnissä kiva arvonta, suosittelen teitäkin osallistumaan!

lauantai 18. tammikuuta 2014

No niin, no niin

No niin, nyt sitä lunta sitten vihdoinkin on täälläkin! Hirveän vähän kyllä, ainakin puoli metriä voisi omasta puolestani tulla lisää, niin pääsisi tekemäänkin jotain siinä lumessa. Pakkasta puolestaan voisi olla kymmenisen astetta vähemmän, tämä jatkuva vähintään -15’C lämpötila vähentää kyllä reilusti lenkkien pituuksia ja ulkoilua muutenkin, koska sekä mä että Pomo ollaan aika jäässä tuolla ulkona vaatetuksesta huolimatta. Pari kertaa olen joutunut laittamaan Pomolle iltalenkille sekä manttelin että Kamun vanhan ”loimen”, kun tuolla on ollut suorastaan jäätävä keli: -20’C ja tuulta sen verran, että kylmyys oli aivan hyytävää ja tuntui tulevan luihin ja ytimiin asti.


Täytyy vähän avautua täällä bloginkin puolella yhdestä maailman ärsyttävimmästä kouluun liittyvästä jutusta… Koko koulun paras opettaja (lähes kaikkien mielestä!)  jäi juuri hoitovapaalle koko loppukevään ajaksi L Kyseinen opettaja opetti aika moniakin aineita, mullakin olisi ollut hänen tuntejaan 7 viikossa tässä kevään aikana. Lisäksi tämän miehen opetustyyli oli ja on kyllä niin vertaansa vailla, että hänen monia tuntejansa voi pitää melkeinpä ikimuistoisina! Motivaatiokin vain tuntui nousevan nousemistaan hänen opettamissaan aineissa, vaan ei enää, tämän maailman parhaan opettajan tilalle tuli nimittäin niin edeltäjäänsä erilainen opettaja kuin mahdollista. Hyvästi viikon odotetuimmat ja hauskimmat tunnit! Onneksi me nähdään meidän mahtava alkuperäinen opettaja vielä useastikin kevään aikana, sillä tämä lupasi tulla moikkailemaan meitä silloin tällöin ja totta kai myös osallistumaan ysien juhlaan ja kevätjuhlaan J



Se niistä koulujutuista sitten tällä erää. Mulla on nimittäin Pomostakin superkiva juttu kerrottavana: kortisonilääkityksen lopetus taisi onnistua! Possu on ollut jo yli kaksi viikkoa ilman kortisonia, eikä mitään ”vieroitusoireita” ole ilmennyt enää aikoihin. Ensimmäiset päivät poitsu oli hieman normaalia vaisumpi, mutta sen jälkeen se on näyttänyt koko ajan menevän vain parempaan suuntaan. Pomolla on nyt ihan eri tavalla energiaa kuin pitkiin aikoihin, sisällä se riehuu koko ajan lelujensa kanssa ja tuo niitä muille perheenjäsenille heitettäviksi ja ulkona puolestaan hyppii kunnon riemuloikkia ja syöksyy välillä kesken kaiken pusuttelemaan mua!  Turkki ja lihaksetkin ovat  vahvistuneet, vaikka Poo (ß ei kirjoitusvirhe vaan lempinimi!) onkin masusta vielä vähän kaljunpuoleinen. No, eiköhän sinnekin saada sitä turkkia ajan kanssa J

maanantai 6. tammikuuta 2014

Tasan 2 vuotta ilman Kamua

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta Kamun pois nukkumisesta. Tavallaan tuntuu, että siitä olisi jo paljon pidempikin aika, mutta tavallaan puolestaan siltä, ettei siitä olisi vielä vuottakaan.

Varsinkin ensimmäisen puolen vuoden ajan elämä ilman Kamua tuntui hirveän oudolta. Tuntui kuin kotoa puuttuisi jotain, olihan Kamu ollut meillä varsinkin minun ja sisarusteni kannalta katsottuna aina. Pomosta puhuttiin usein tahattomasti monikossa "koirat", ja esimerkiksi isovanhemmat kutsuivat sitä välillä vahingossa Kamuksi. Koulupäivän jälkeen ulkoilutettavia koiria olikin enää yksi kahden sijaan, eikä ollut enää samalla lailla niitä rauhallisia lenkkejä, joilla oli aikaa mietiskellä ilman koiran samanaikaista tylsistymistä.


Ensimmäiset viikot Kamun kuoleman jälkeen olivat hirveimmät. Kyyneleet tulivat silmiin jokaisesta pikkujutustakin, enkä pystynyt puhumaan saati sitten kuuntelemaan mitään Kamuun liittyvää itkemättä. Onneksi meillä oli ja on sentään Pomo, sillä sen olemassaolo auttoi ihan älyttömästi tuossa tilanteessa. Ei tullut niin hirveää tyhjyyden tunnetta kuin olisi voinut tulla, jos kotona ei yhtäkkiä olisi ollut enää ainuttakaan koiraa. Meillähän on koko elämäni ajan ollut koira kotona, joten minun on vaikea kuvitella millaista olisikaan elää yhtäkkiä täysin koirattomassa kodissa.. Huomattavasti rauhallisempaa (ja luultavasti myös tylsempää) ainakin!

Kliseistä kyllä, mutta; Vaikka Kamu onkin fyysisesti poissa meidän luota, se on silti aina luonamme meidän sydämissä 

(Voi miten sekava postaus, pahoittelen! Annoin vaan tekstin tulla suoraan sydämestä ;))