sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Uimassa

Tässä tulee siis pieni postaus siitä, kun olimme Pomon kanssa uimassa noin viikko sitten. Kuvia ei valitettavasti ole, sillä kamerastani loppui akku kesken kaiken :/ Laitan nyt kuitenkin tähän joitain vanhoja lenkkikuvia, että postaus näyttäisi edes vähän pirteämmältä :)



Koska järvi sijaitsee keskellä metsää, meidän piti tietenkin kulkea sinne metsän poikki. Sinne
järvelle oli kyllä aluksi hirveä rämpiminen, koska kaikki polut olivat mystisesti kadonneet... Metsä myös näytti ihan erilaiselta kuin viime vuonna, koska sieltä oli kaadettu nyt hirveästi puita :( Meillä kestikin siksi menomatkassa lähes tunti, kun yritettiin etsiä sieltä metsän keskeltä kulkukelpoisia reittejä :D Lopulta me päästiin jotenkin sinne järven rannalle, tosin aluksi jouduttiin mm. tasapainotella puolilahojen puunrunkojen päällä kauheassa mutavellissä (välillä myös keskellä jättimäisiä metsälampia, jotka yhtäkkiä valtasivat koko kulkureitin ja joiden vesi oli ihan mutaista ja likaista), hyppiä kivien päältä toiselle (ettei upottaisi nilkkoja myöten mutavelliin) ja kävellä epämääräisten risukasojen päältä peläten, että ne romahtavat (ne oli metrin korkuisia).. Onneksi se järvi oli ihana, sellaisen tasaisen kallion vieressä ja vesikin oli tosi lämmintä. Meillä oli Pomon dami mukana, ja Possukka (xD) nouti sitä aivan onnessaan vedestä ties kuinka monta kertaa, väsymättä ikinä. Se ui vaikka kuinka pitkälle rakkaan dummynsä perään ja oli aivan onnessaan jokaisen noutokerran jälkeen. :D





Sori, kuvat aika maisemapainotteisia tällä kertaa, mutta kun noi maisemat ja kukat on sen verran nättejä :D


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Pomon päivä kuvina

Jeps, siis Maran ehdotuksesta teen nyt vihdoin tämän "Pomon päivä kuvina"-postauksen. Kuvien alle kirjoitan, mitä missäkin tapahtuu ja kellonajan suunnilleen.

KLO 7 Pomo aamupala :3 Itse en ollut vielä tällöin hereillä, mutta eräs toinen henkilö otti puolestani tämän, kiitos!

KLO 8.30 Pomo odottamassa huoneeni portilla, että pääsee sisään :D


Pomo tuli vielä mun kanssa vähäks aikaa nukkumaan :)
Älkää välittäkö tosta takana näkyvästä jalasta! xD

Awws <3


Venytys :D

Ja haukotus :3


KLO 9 Pomo nukkuu ja mä datailen x)


KLO 10 Leikkimistä pihalla :)


:))


KLO 11 Taas pihalla, tällä kertaa namien etsimistä

 
 KLO 12 Harjoteltiin agilityä... Tollasella leikkiputkella xD

KLO 14.30 Lenkillä :)) Tolla lenkillä sain otettua aika paljon kuvia, lisäilen niitä sitten joskus

KLO 15.30 Treenasin pianoläksyjä ja Pomo lauloi xD

Se siis oikeasti ulisee kappaleen mukana, kuunnellen samalla soiton äänenvoimakkuutta,
tempoa yms. ja matkimalla niitä.. :D Sry laatu


KLO 17 Lenkillä taas :) Kunnon poseerauskuva x3

 KLO 18 Ruokailu

Sillä on tollanen ruokailupipo, ettei sen korvat sotkeennu syödessä :)

 KLO 18.30 Luun syömistä...

...Ja klo 22 vieläkin luun syömistä :D

Tähän nämä kuvat sitten loppuvatkin, sillä enää tuon klo 22:n jälkeen en ottanut kuvia. Pian tuon jälkeen mun vanhemmat vei kuitenkin Pomon vielä pururadalle iltalenkille, ja sitten mentiinkin jo nukkumaan :)